Windows 10 Creator’s update

Windows 10 Creator’s update

Windows 10 Redstone 2 päivitys, eli tuttavallisemmin Creator’s update oli keväinen iso päivitys versionumeroltaan 1703. Käyn uudistukset kolmiosaisessa blogikirjoituksessa lyhyesti läpi. Ensimmäisen osan aiheena on pääsialliset uudistukset loppukäyttäjän kannalta. Toisessa osassa käyn läpi uudistukset asiantuntijan kannalta. Tässä osassa on mukana myös toiminnallisuus- ja WDATP- uudistuksia, joita päivityksen myötä on luvassa. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä käyn läpi valikoidusti pienemmät uudistukset.

Pääasialliset uudistukset loppukäyttäjille

Yövalo (Nightlight)

Varmasti ainakin paljon Windows 10 Tabletti ja 2-1 laitteita e-kirjojen lukuun käyttävät käyttäjät arvostavat mahdollisuutta säätää värilämpötilaa.

Viime aikoina on tutkittu paljon valon vaikutuksia ihmisen hormonitoimintaan ja vuorokausirytmiin. Silmän verkkokalvolla on kolmenlaisia soluja, joista valoimpulsseja välittävät reseptorisolut ovat herkkiä sinispektriselle valolle. Reseptorisolu vaikuttaisi reagoivan valoon käynnistämällä kemiallisen prosessin, joka vaikuttaa aivojen vuorokausirytmiä ja vuodenaikojen hallitsevaan osaan säätelemällä melatoniini-hormonin tuotantoa. (Männistö, 2011, 20-24)

Vastaavasti tutkimusten mukaan 17000 K sininen valo lisää mm. suorituskykyä, virkeyttä ja keskittymiskykyä, sekä vähentää iltapäivän väsymystä. (Antoine ym. 2008, 297)

Itse käytän Surface 4 Pro -laitetta iltaisin Yövalolla, ja olen huomannut nukahtavani nopeammin. Yövalo asetetaan päälle ilmoituskeskuksesta, ja lämpötilaa voi säätää asetukset-valikon kautta. Lisäksi olen huomannut hyväksi käyttää käyttöliittymässä ns. default app modea Dark-tilassa, jolloin käyttöliittymän oletussovellukset vaihtuvat tummalle taustavärille vaalean sijasta, joka osaltaan vähentää kirkkautta.

 

 

 

 

Kuva 1, Yövalo ilmoituskeskuksessa

 

 

 

 

Kuva 2, Yövalon säätö Asetukset > Järjestelmä > Näyttö

E-kirjat kauppaan

E-kirjat tulevat Kauppa-sovellukseen tarjolle. Tällä hetkellä ominaisuus ei ole vielä tarjolla Suomi-lokaalissa.

Cortana

Cortanalle on mahdollista 1703 myötä antaa pääsy Azure AD -identiteettiin. Käyttäjälle tämä mahdollistaa ääniohjauksen työkoneella samaan tapaan kuin omalla koneella. Mikäli AAD tili poistetaan, poistuu samalla myös käyttäjän Cortana-profiili.
Tukea suomen kielelle ei Cortanassa vielä ole.

Edge

Microsoft tuo tasaisesti käytettävyysparannuksia Edge-selaimeen, ja tällä kertaa uusia ominaisuuksia ovat
– E-kirjojen lukutila. Kaupasta ostettuja- tai muita DRM vapaita .epub tai e-kirjoja tai PDF-tiedostoja voi lukea Edgen uudessa lukutilassa. Edgen kautta pääsee myös suoraan kiinni kaupasta ostettujen kirjojen listaan, joka synkronoidaan Live-tilin kautta laitteille.

 

 

 

 

Kuva 3, Edgen e-kirjat

Mahdollisuus siirtää aktiiviset välilehtisessiot talteen taustalle ja palauttaa niitä näkyviin tarvittaessa. Muuten hyvä ominaisuus, mutta tällä hetkellä ei ole mahdollisuutta tallentaa vain yhtä tiettyä välilehteä, vaan tallennus siirtää kaikki näkyvissä olevat välilehdet Set Aside -näkymään.

 

 

 

 

Kuva 4, Talteen siirretyt välilehdet

Pelitila ja Beam

Uusi pelitila tarjoaa UWP ja Win32 peleihin testien perusteella 0-22% suorituskykyparannuksen (FPS). Pelitila otetaan käyttöön tyypillisesti pelipalkista Windows + G, mutta jotkin pelit voivat ottaa sen käyttöön automaattisesti. Windows-alusta ja varsinkin Windows 10 on erittäin suosittu pelaajien keskuudessa. Esimerkiksi Steamin käyttäjistä noin 96% käyttää Windows alustaa ja 49% Windows 10:ä. Aktiivisia käyttäjiä palveluun kirjautuneena kahden viikon tarkastelujaksolla on tätä kirjoittaessa keskimäärin ollut noin 11M. (Steam tilastot, luettu 12.6.2017)

Voikin sanoa, että pelaajat ovat tärkeä kohderyhmä ja ominaisuuden, kuten Beam ja Pelitila ovat kädenojennus heille. Käytä pelitilaa, mikäli optimaalinen Avg fps on sinulle tärkeää.

 

 

 

 

Kuva 5, Pelitila-asetus

 

 

 

 

 

 


Kuva 6, Steam-kaupan käyttöjärjestelmätilastot

Beam mahdollistaan pelien striimaamisen beam.pro sivustolle. Pelien striimaus on nykyisin kymmeniä miljoonia aktiivisia käyttäjiä kuukaudessa pyörittävää liiketoimintaa ja käytännössä Beam on kilpailija suositulle Twitchille. Kontrollit beamiin löytyvät pelipalkista näppäinyhdistelmän Windows + G takaa. Vahvuutena Beamilla on lähetysten pieni latenssi ja integraatio käyttöjärjestelmään.

Peliominaisuuksia hallitaan Asetukset (Settings) valikon Xbox-kohdassa. Yrityskäytössä tällaisia ominaisuuksia ei todennäköisesti käytetä ja todennäköisesti ne halutaan jopa piilottaa valikosta. Tämä onneksi onnistuu, sillä 1703 versiossa on tullut Admin templates > Control panel > Settings Page Visibility GPO, jolla voi piilottaa elementtejä Asetukset (Settings) -valikosta.

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 7, Gaming-asetukset

Perheen valvonta -asetukset

Mahdollisuudet hallita perheen nuorempien internetin käyttöä ovat kehittyneet Creator’s Update myötä. Windows 10 PC:llä, Mobiililla tai Xbox:lla voit

  • Estää pääsyn sopimattomiksi luokitelluille tai itse määritellyille sivuille
  • Rajoittaa kauppaa ikärajan mukaan
  • Asettaa käyttöaikakiintiöitä tai käytön kellonajat laitteille
  • Antaa käyttörahaa ostoja varten
  • Mobiililla voit lisäksi mahdollistaa GPS jäljityksen
  • Lisäksi on mahdollista saada raporttia käytetyistä sivustoista, peleistä ja tietokoneajasta.

Ominaisuuksien käyttö vaatii käytännössä lapselle oman Microsoft-tilin koneelle kirjautumista varten. Perheen valvonta-asetuksia hallintaan osoitteessa: https://account.microsoft.com/family

 

 

 

 

Kuva 8, Perheasetukset

Dynamic Lock

Windows 10 lukitsee itsensä noin minuutin sisällä siitä, kun Bluetooth-laitepariksi määritetty laite poistuu kantamalta. Tyypillisesti tietokone lukitaan, kun sen ääreltä poistutaan. Tämä voi tapahtua manuaalisesti valikon kautta, pikanäppäimellä (Win+L), tai ajastetusti. Käytännön mukavuussyistä virransäästöasetuksissa tyypillisesti unitilan asettamisen viive on asetettu pitkäksi, mikä laite on kytketty verkkovirtaan. Unitilasta palaaminen tyypillisesti edellyttää salasanan / Hello-eleen käyttöä. Jos siis unohdat lukita koneen ja lukituksen viive on asetettu asetuksista pitkäksi, on muilla henkilöillä mahdollisuus päästä lukitsemattomaan koneeseen kiinni. Dynamic Lock voidaan ajatella toimivan samaan tapaan, kuin moottorikelkan tai moottoriveneen ”tappokytkin” – jos poistut laitteen ääreltä, lukitaan se nopeasti muista asetuksista riippumatta.

Asetus voidaan asettaa käyttöön valikosta, tai GPO System\logon

 

 

 

 

Kuva 9, Dynaaminen lukitus

Defender Security Center

Win32 Defender toiminnallisuudet on siirretty uuden Defender Security Center alle. Keskus toimii myös muiden Windows 10 tieturvaan ja yksityisyydensuojaan liittyvien asetusten hallintapaikkana.

 

 

 

 

Kuva 10, Windows Defender Security Center

Uudistunut OObE

Windows 10 ensimmäinen käynnistyksen käyttökokemus on muuttunut käyttäjän kannalta selkeämmäksi ja intuitiivisemmaksi. Käyttäjälle viestitään selkemmin eri vaiheista, ja mitä toimenpiteitä käyttäjältä toivotaan. Kritiikkiä voisi esittää paikallisen käyttäjän luomisvaihtoehdon piilottamisen. Jos haluaa luoda paikallisen käyttäjän, kytke laitteesta verkkoyhteydet hetkeksi pois, jollain Windows asennus tarjoaa tämän vaihtoehdon.

 

 

 

 

 

Kuva 11, Uudistunut OObE

Paint 3D

Uudella Paint3D sovelluksella voi tehdä kolmiulotteisia kuvia. Office-sovelluksiin on tulossa 3d grafiikkaa hyödyntäviä ominaisuuksia, esim. PowerPoint saa Paint3D kuvien animoinnin Morph-siirtymällä. Jos Morph ei ole ennestään tuttu, kannattaa siihen tutustua täällä: https://support.office.com/en-us/article/Use-the-Morph-transition-in-PowerPoint-8dd1c7b2-b935-44f5-a74c-741d8d9244ea?ui=en-US&rs=en-US&ad=US

 

 

 

 


Kuva 12, Paint 3D

 

Blogisarjan toisessa osassa käyn läpi uudistukset asiantuntijan kannalta. Tässä osassa on mukana myös toiminnallisuus- ja WDATP- uudistuksia, joita päivityksen myötä on luvassa.

Huomasitko jo, että pidämme Windows 10 -aiheisen webinaarin elokuussa? Lue lisää ja ilmoittaudu!



Risto on kouluttaja, osaamisalueinaan Windows 10, Office, Sharepoint, Dynamics CRM Online ja Office 365. Risto@onsight.fi, Twitter @ristonikula

Ei kommentteja.

Kommentoi